tiistai 9. maaliskuuta 2010

Aseman kello

*Aseman kello laitettiin edellisviikolla eteisen seinään. Olin tätä jo pidempään halunnut, juuri tuohon olkkarin ja Johannan huoneen väliseen pikku seinään. Muitakin pikkusia sisustus juttuja ollaan tehty, niistä sitten myöhemmissä postauksissa.Tämä pikkuinen nalle asetelma on Jonin huoneesta.
*
Jonin synttäreitä ollaan taas vietetty pidemmän kaavan mukaan, useampana viikonloppuna. Kakku kuvista teen oman postauksensa. Perjantaina siivotessani, olen hävittänyt siirto johdon enkä saa uusimpia kuvia nyt koneelle. Tuntuu taas keulivan kunnolla. Aamutuimaan tulin makkarista ja unisena koitin ottaa johtoa sen omalta paikalta ja kas kummaa se ei ollutkaan siinä :( Kiireessä kun on paljon muistettavaa laitan toisinaan tavaroita "hyvään" talteen ja sitten käy näin. Timo lupasi hakea minulle tänään uuden johdon;) Eilis ilta meni päivystyksessä istuessa, Jonin kanssa. Korkea kuume on taas vaivannut useamman päivän, ilman mitään muuta oiretta. Tuntuu olevan pikkumiehen joka keväinen vaiva. Tarkkailen nyt kuumetta vielä, mutta Tyksiin sitten seuraava yhteyden otto jos on tarpeen.
*

4 kommenttia:

maikku kirjoitti...

meilläkin on asemankello. erilainen vaan kun tuo teidän.
kiva nalle asetelma!
toivotaan että kuumeen syys selviää ja poika paranee!

Ulla-Kristiina kirjoitti...

Hieno kello ja heino asetelma pojan huoneessa.
Toivottavasti pikkumiehen kuumeilulle saadaan selvyys.

Aurinkoista tiistaita!

Vuokko kirjoitti...

Nätti kello, tuollainen on minullakin listalla "pakko saada" :)
Paranemista pojalle.

keijukainen kirjoitti...

Kiva kello. Itsekin etsin kelloa seinälle pari vuotta, kun ei sitten sopivaa löytynyt niin nyt en enää kaipaakaan. Paranemisia pienelle miehelle!

Related Posts with Thumbnails