tiistai 26. tammikuuta 2010

Kesän odotusta

*
Vuosi on vasta alussa ja kesästä jo unelmoin. Odotan jo niin että muksujen pidempi loma alkaa että päästään mökille. Matkaa sinne on niin paljon ettei sinne voi viikonlopun viettoon mennä. Viitisen tuntia ajaa yhteen suuntaan.
Leivinuuni on uusittu reilu vuosi sitten.
Olisin nyt rentoutumisen tarpeessa ja mökillä siihen olisi mahdollisuus. Olla oman perheen kesken ja puuhastella mitä millonkin. Syksyllä kaivelin ukonputken juuria pois pihasta, saa nähdä nouseeko sitä taas samanlaisesti kun aikasempina kesinä. Kaipaan ihanan aurinkoisia aamuja istuen rappusilla, lukien kirjaa ja kuunnellen linnunlaulua... kun kaikki muut vielä nukkuvat!
Kaikkiin ikkunoihin alhaalla laitettiin samanlaiset verhotangot ja verhot, Hemtexin ruusua ainaki parin vuoden takaa. Pöytäliinat ja kaitaliina samasta sarjasta . Somisteet pöydällä löytyi Tiimarin ale korista -90%. Myös ihania ruusu kuppeja ostin samalla alennuksella mökille. Niistä kuvaa sitten myöhemmin, ei löytyny nyt yhtään...

Lisäys:

Mökki on Timon ja hänen sisarusten yhteinen. On heidän suvussaan kulkenut jo useamman sukupolven ;) Siis oikeasti oikea mummon mökki!

6 kommenttia:

Kikke kirjoitti...

Aivan ihana mökki teillä ja miten kaunis sisustus :)!Ja voi mikä ihana kesäinen fiilis nuista kuvista välittyi...KESÄKAIPUU on täälläkin jo tosi kova...!!!!!
Kesää odotellen toivotan sulle oikein mukavaa tiistaita :)!

Pia kirjoitti...

Oikea MUMMONMÖKKI! Tosi Ihastuttava, ja ymmärrän, että sinne mielesi halajaa...

Titti kirjoitti...

Aivan ihastuttava ja kodikas tunnelma mökillänne! ♥

maikku kirjoitti...

voi että mikä mökki teillä on! iiihana!!

Minni kirjoitti...

Ihastuttava mökki! Oikein punainen tupa ja perunamaa tulee mieleen.. Ja kivat nuo verhotkin! Vielä on vähän kesälomaan matkaa, mutta haaveilu saattaa pelastaa monen pimeän talvipäivän :)

Sari kirjoitti...

Mielettömän kauniit verhot ja ihana punainen tupa <3

Related Posts with Thumbnails